Tässä joitakin vanhoja kirppislöytöjäni. On monia muistoja kirpputorilöydöistä miten innoissaan ostin jonkun löytämäni ja kun vielä hintakaan ei ollut paha. Joskus osunut jonkun kiinnostavan tavaran kohdalle yht aikaa jonkun muun ostajaehdokkaan kanssa, ja toivonut siinä että äläosta, tai ollut ihan varma että nyt se meni ja noinko vähän se tosta vaan maksoi. Löytöjen löytöjä ovat olleet kerrostaloissa asuessa roskiskatosten löydöt, kun illan pimetessä on pitänyt mennä raahaamaan toisen hylkäämä kapistus kotiin, syöttötuoli, jakkara, lamppu, lasten mopo jne jne. Ja roskikseen menevä tavara on saanut hyvän kodin vähäksi aikaa ainakin, ja osa on vielä lähtenyt meiltä kiertoonkin.

Nostalginen esine. Puhelimessa lukee Oy puhelinteollisuus Helsinki.

Minä en ole tämän puhelimen pirinää kuullut, (kotonani lapsuudessa oli vähän nuorempaa mallia) mutta tälläkin kiemurajohtoisella puhelimella on monet kiemurat selvitetty ja monet ikävät itketty . Oli se toista silloin ennevanhaa kun silloin keskityttiin siihen puheluun ja siihen ihmiseen. Nyt ollaan kännykän kanssa samalla kylässä tai urheilemassa tai ostoksilla tai vastataankin toiseen puheluun.

 

Tämä romanttisen tyylinen lipasto on löytö kesällä toimivasta pihakirppiksestä. Lipasto alkaa olla maalauksen tarpeessa, maali lohkeillut ja pinnassa on elämisen jälkiä.

 

Tällaisen pikkukaapin löysin kerran ja ajattelin sen heti lasten lelukaapiksi. Värityskin on ihan kiva vaniljanvärisenä. Oven nupit vaihdoin  kärpässienimallisiksi. Iloisesti keikkuen tämä löytö matkasi pyörän tarakalla kotiin.

 

Vanha tuoli tietokonepöytää palvelemaan. Tässä tuolissa jujuna oli kiemuraiset etujalat ja

tuolin päällinenkin saa olla juuri tuollaisenaan, vanhana ja väsyneenä.