Jouluherkut tulivat uunista ulos viikonloppuna kun lapset pääsivät mieluisaan hommaan. Joulutortut vuodesta toiseen pysyvät minun ykkösherkkuna, kuinkahan paljon niitä tulekaan syötyä. Ihan hyvä että jää jouluun.  Vispipuuron teossa silmä lepää kauniissa puuronvärissä, ja on terapeuttista hämmennellä kuumaa puuroa ajattelematta mitään, vai ajattelemalla kaikkea. Vispipuurosta saa astetta herkullisemman purkilla Flora Vanillaa, jonka vatkaamisvaiheessa laittaa sekaan.

Sakset ja kynät esiin. Kuppi kuumaa kahvia ja iso pino lehtiroskiksesta löydettyjä sisustuslehtiä. Lapset tekevät omaa tärkeää hommaa ohessa. Joululaulut ei soi vielä taustalla.  Ei ihan vielä.  Monta päivää olen jahkaillut teenkö joulukortit itse. Muina vuosina aina olen tehnyt, jotenkin pidän itsetehtyjä vain ainoina oikeina minunnäköisinä kortteina. Tänä vuonna taidan ostaa, vaikka ihanat Martta Wendelinin (suosikkitaiteilijani)  kortit...    Silti vielä epäröin...

Lapset taiteilivat ikkunaan.

Norsut ovat ihania eläimiä. Suuren, lempeän, turvallisen oloisia. Mahtavan, ison, pelkäämättömän oloisia. Thaimaassa saatiin tietoa niistä, ja mielenkiinto niistä heräsi enemmän. Norsuilla oli yhteistä ihmisiin suhteessa lapsiin ja vauvoihin.:) Eikä vähiten mahtavaa ollut ratsastaa norsulla, avojaloin istua selässä jalat norsun karheaa nahkaa vasten.

Norsut vartioivat lasten leikissä eläintarhaa.

Isi oli mukana rakentamassa legoista meidän tulevaa taloa.

Puut ovat valmiina kantamaan lumipeitettä. Ja lumi on valmis kantamaan iloisia lapsia.