Elämää ei sen vähempää. Monenlaista,viime viikkoonkin mahtui paljon. Pikkuinen läsäytti tietokoneemme pimeäksi ja tässä taas uudet kujeet. Kunhan saadaan kuvat pelastettua vanhasta koneesta ni kaikki hyvin.  Lasten kanssa kävin kuntamme museopäivänä parissa museossa. Nimenomaan lapset tekivät siitä retkestä tärkeän ja mahtavan, vaikka epäilinkin aluksi että miten lapset museoissa ovat. Miehestäni kun olin varma että ei hän henno olla raksalta pois.

Kauniina nauhana vuosien päivät
helmenä jokainen muistoksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis.
niistä ei yhden ees kadota sallis.
 

 

Aurinkoa, sadetta, iloa ja kiirettä. Kaverin kaksosvauvojen ihastelua, viikonloppua hyvien ystävien seurassa mökillä. Rakkaan pienen saattamista haudan lepoon. Mökkireissun alkuun liittyi kamala pelästys, mikä päättyi hyvin. Tyttömme oli kadoksissa 2 tuntia, etsijöitä oli jo useampia. Löytyi loppujen lopuksi pihaltamme ja oli ollut kaverin kanssa siinä pihoilla, lähimetsässä, kaverin sisällä tekemässä kortteja naapureille etteivät he roskaisi pihaa, ja olivatkin niitä tiputelleet postiluukuista.

 

 

 

Reissusta tulimme hyvissä ajoin ehtiäkseni hautajaisiin. Moottoritiellä yhtäkkiä alkoi rengas täristä ja hiljensin ja hiljensin. Kumi ihan riekaleina. Miten pahasti olisi voinut tuossa tilanteessa käydä. Kaikki meni hyvin ja hinausauton kuski piti kiirettä, jotta ehdin vaihtaa mekon hautajaisia varten.

 

 

Paljon ois aihetta lapsella kiittää

Jumalan lahjoja kaikille riittää

päivä jo yksikin aamusta varhain

iltahan ehditty lahja on parhain.