Koskettavia kevätjuhlia, reippaita esiintyjiä, loman ansaitsevia koululaisia. Kelloa ei ihan vielä heitetä kesälomalle, kun tämä viikko on pojalla liikuntaleiriä ja tytöillä  luonto-ja seikkailuleiri. Tytöt olivat jo innoissaan pelkästä pyörämatkasta sinne. Ja nautin minäkin. Pyöräily on mukavaa, illalla liikenteen hiljetessä, lasten nukahtaessa,  oma pyöräilylenkki. Seurana lintujen laulukuorot, syreenien tuoksut ja siellä täällä loikkivat rusakot.

Poikamme ilmoitti jo lauantaina että koulun olisi pitänyt vielä jatkua. Kun on kuulemma niin tylsää ja vaan koko kesä raksaa. Minusta lapsuuteen kuuluukin juuri "tylsät" pitkät kesälomat. Ne ovat elämänketjun kirkkaat helmet, jotka auttavat kasvamaan aikuisuuteen ja muistuvat sitten aikuisuudessa mieleen. Aikuisena ei sellaista lomaa koskaan tule. "Tylsyydessään" lapset näkevät pienet ilot ja hetket paremmin. Toki haluan että lapset muistavat tästä kesästä muutakin kuin raksan, ja varmasti muistavatkin. Tosin tosi erilainen kesä kuin ennen, kun kolme kesää olemme reissanneet asuntovaunulla kuukauden yhtmittaa.

Raksalle matkalla

 

 

" Tuonne mennä minä"  " Tota mulle työdä "  " Iti kooraa äiti tämän"  " Toi on on?" (=mikä tuo on?) " Äiti pykärä päähän mennä ei" "Äiti rakkalle mennä minä"  " Nälkä mulla äiti, juoda vettä tuolta."  " Kerätä kengät tähän äiti" ( kun pikkuinen sai riisua puistossa kenkänsä)    Sanat muuttuivat toistamaan lauseiden loput ja hurjaa vauhtia tulee lisää sanoja ja pidempiä lauseita.

" Äiti ei kaadu totta, pykärä päättä" Pikkuinen sanoi tämän kuvan nähtyään.