Metsässä on hiljaista. Siellä kuulen lasten ilon, tunnen syksyn tuoksun ja näen värejä, kuin maalattuja.

Näitä päiviä tarvitsen. Muistellaan yhdessä talvella kun pienin harjoiteli pihassa kuperkeikkaa. Tarvitsi vain ensin päähänsä siskon huivin, muuten "tattuu". Ja pienin kysyy aina mäessä, mihin äiti lumet menny. Saamme pian kauan odotetun omakotitalon kerrostaloasumisemme sijalle. Mitä asiaa menetetään, niin luontoa ja metsää. Tässä sitä on, ja nautitaan vielä vähän aikaa. Kulkiessamme tuohon läheiselle lammelle saimme matkalla syödä metsäpolun varresta puusta omenoita vatsat täyteen.