Kyllästyttää katsoa sadetta montaa päivää ikkunasta. Sateen ropinan kuuntelemisessa on omat tunnelmansa, mutta tunnelmaa on olla myös ulkona sateessa. Opiskelu-ja nuoruusajoilta muistan kertoja, jolloin lähdettiin kävelylle sateeseen, hiustenpesulle jne. Tytölleni muistutin puhelimessa, että pidä sitten sateenvarjoa kun alkaa satamaan. " Äiti, en mä tarvi kun olen tottunut jo sellaiseen pieneen tihkutteluun." Ja sitten tietysti seurasi varoitteluni vilustumisesta.
Lätäköstä lätäkköön. Ihan kaatosateen aikana meinas pientä säikähdyttää. Huomas pieni sateessa ympärillään " Äiti, lehtiä tippuu." "Äiti linnut laulaa." " Äiti paittaa makkaraa." ( makkaranpaistopaikkoja olivat hänen mielestään lahonneet puunkannot)
" Äiti minä en voi tulla. Nokkotet pittää." Pikkuinen toistaa jokaisessa heinikontapaisessakaan paikassa. Toistaa sisarusten lauseita, ne kun aina avojaloin ja varvassandaaleilla.
Laitoimme virran vietäviksi laivoja puunpalasista, jotka merkkasimme värikkäillä lehdillä.
Kommentit