Huhhuhheijjakkaa. Päivän päätyttyä nyt. Mies vieläkin raksalla. Aamupäivästä ajattelin ettei tänään tullut hyvää päivää. Etsin netistä vaikka kuinka ja kauan seinälamppuja. Onhan niitä paljonkin, muttei välttämättä monia nättejä, kiinteästi seinään asennettavia ja vielä himmentimillä. Ei sitä vaan tähän mennessä ole saanut kaikkia valmiiksi, edes mietittyä. Olisko sittenkin pitänyt laittaa vain johdollisia valaisimia. Ei isoimpia asioita, muttei ole turvallista jättää sähköpiuhaa seinään ilman lamppua, jotta jotain olisi löydettävä. Haluaisin ajan kanssa asuessa funtsia minkälaista haluan...

Onko kellään muulla yhtä paljon tavaraa? Mitä näissä on ja kuinka paljon näitä vielä tulee?  Tänään tuijotellut kalenteria ja näitä vähiä päiviä enää, tuleeko mahdoton kiire. Kiire on ainakin omassa mielessä ja tosi levoton olo. Lapset on tässä ympärillä sopeutuvaisia, vaikka äiti ei ole nyt niin läsnä kuinka olisi mukava.

Alakerran käytävään vinyylilattiaa. Oikealla lautaseinästä puuttuu vielä alaosa,  minkä pystyy nyt tehdä, kun väliaikaiset portaat irrotettiin. Vasemmalla pilkottaa vähän mustaa vessan seinää ja suoraan edessä näkyy kodinhoitohuone.

Kodinhoitohuoneen ovia laitettu. Tätäkin on jo odotettu. On niin paljon uutta, hienoa, ihmeteltävää. Tuleeko tämä koti oikeasti meille? Kuuluuko meille näin iso talo, oltais me pienempäänkin voitu. Me ollaan liian pieni perhe tähän. Tämä on meidän pitkäaikainen haave, meidän suunnittelemien ja haaveiden likimainen täyttymys. Onpas kivaa miettiä ja valita sisustusratkaisuja. Mutta seinät ja talo on vain talo. Enemmän se on kun tuomme sinne tavaramme, muistomme ja huonekalumme. Koti se on, kun siellä on ihmiset, rakkaat, meidän perhe.