Lukemani kirjoitus anteeksiannon suuruudesta:

 

" Kauan sitten, ennen kännyköiden aikaa, joutui eräs  nuori poika huonoille

teille. Hän ajautui käyttämään ensin alkoholia ja sitten huumeita. Nämä tavat

veivät hänet nopeasti rikoksen poluille.

Tällä nuorella miehellä oli vanha äiti, joka oli kasvattanut pojan yksin ja

rakastanut häntä äidinrakkaudella.

Vuodet olivat jo vierineet. Tämä nuori mies oli jo keski-iässä ja kärsimässä viimeisiä

kuukausia todella pitkästä vankilatuomiostaan. Viimeisen vuoden aikana hänelle oli avautunut,

kuinka paljon hän oli elämänsä aikana rikkonut vanhaa äitiään vastaan ja tuottanut tälle murhetta.

Niinpä hän kirjoitti äidilleen kirjeen, jossa kertoi pian vapautuvansa ja haluavansa tavata

rakkaan äitinsä. Hän kertoi myös ymmärtäneensä, kuinka huono poika hän oli ollut.

Hän pyysi, että vanha äiti jaksaisi antaa hänelle kaiken anteeksi mutta kertoi ymmärtävänsä,

jos äiti ei haluaisi enää tavata häntä. Mies ehdotti seuraavaa:

" Jos sinä, rakas äiti, vielä haluat nähdä minua, niin ripusta portin vieressä olevaan kotipihlajaamme

merkiksi valkoinen nenäliina. Silloin minä ymmärrän, että sinä olet antanut minulle kaiken anteeksi

ja minä olen tervetullut kotiin. Jos sitä nenäliinaa en siinä puussa näe, niin kävelen kodin ohitse

ja silloinkin sinä, rakas äiti, teet aivan oikein, sillä niin paljon sinua vastaan olen vuosien varrella rikkonut."

Kun vankilan ovet sitten aukenivat, lähti mies pitkälle kotimatkalle.

Viimeiset kilometrit hän kulki kävellen sydän jännityksestä pamppaillen. Kun tuttu

koti häämötti edessä, mies näki jo kaukaa jotain outoa.

Kotipihlaja oli aivan valkoinen.

Vanha äiti oli leikellyt suikaleiksi valkean lakanan ja ripustanut yhden suikaleen

pihlajan jokaiseen oksaan.

Kaikki oli anteeksi annettu."