Taukoa täältä, oltu jännittävissä seikkailuissa kirjojen parissa, muutamissa huipuissa, ettei malttanut kirjaa laskea käsistä, ennen loppua. Kirja ja kuppi ja toinenkin kuumaa Irish Coffeeta.

Oltu arjessa, hyvässä, arkea turhaan parjataan, vaikka se on sitä parasta. Oltu juhlavissa  merkeissä keskimmäisen pojan synttäreiden merkeissä, napakymppiä tulevat huomenna kaverit juhlimaan. Pienimmän toiveesta hälle on jo muutamat kerrat tehty "kari" kakkua. Kari keltaisesta sokerimassasta, telaketjut, kauha ja piuhat lakumatosta leikattua ja hiekka suklaamurua. Ihana pojan haltioitunut ilme kakun nähtyään. Se oli äidille paras kiitos, parempi kuin kakku herkkuineen.

Nyt on uusi kamera. Lapsilla on vaihe laskea kenellä kaverilla on kaikki. Se tarkoittaa että hällä on pikkusisko- ja veli sekä isosisko- ja veli. Vanhempaa puuttuvaa ei voi tietenkään saada, mutta kyselevät äidiltä sitä puuttuvaa vielä. Muistan tuon itsekin lapsuudesta. Mutta vielä myös itsestäni tämän piirteen, että miksi sitä kaikkea katsoo "lasten" läpi. Aina miettinyt ihania tyttöjen ja poikien nimiä. Oman perheen perustamista ja ison perheen saamista. Yhteisten reissujen ja harrastusten pohtimista. Tyttöjen ja poikien olemuksia, luonteita, kaveruuksia, lasten elämää ja leikkejä. Aina katsonut naistenlehdet ja juorulehdet ensin hää- ja sitten vauvailmoitukset ja tiennyt kuka julkkis odottaa jne. Aina lukenut lehdistä kastetut nimet. Vieläkin ääneen myös lapsille. Aina iloinnut ja sykähdyttänyt tarinat missä pitkä odotus vauvasta palkittiin mutta myös siitä missä 12. lapsi syntyi lahjana. Ja siltikin tiennyt ettei kaikille lapset ole niin tärkeä asia.

Märkää menoa, pipoa ja monoa. Eskarilaisen vihkoon kirjoittelin viestiä ja ihmettelin miten vihon sivutkin ihan märät, ja reppu tietysti. Kotimatka ilman äitiä oli kestänyt kauan. Olihan sitä pitänyt pysähdellä mäkeä laskemaan, reppu pulkan virkaa toimittamassa. Ihana tämä tinttaralla.