Syyslomalta jäi paljon hyviä hetkiä. Toivottavasti lastenkin mielestä. Äidin sydän on ainakin sillä mielellä, että kun vain lapset saisi lomaa sanan varsinaisessa merkityksessä, joutilasta ja leppoista yhdessäolon aikaa. Ja tuntuu se loma olevan lasten kautta itselläkin. Vaikka kotipuuhaa toki on enempi.

(pojan omatekemä suklaapiirakka, pähkinäsuklaakuorrutteella)

Syyslomalla lapset kilvan taisteli kuka saa itse tehdä ruokaa. Poika sanoikin että äiti meidän pitää tehdä paperille vuorot, että kuka saa tehdä ruokaa. Ajattelin että nämä lauseet ja innokkuudet pitäisi äänittää, ja antaa kuulla uudestaan vaikkapa sitten teinivuosina kun kaikki on tylsää ja kotona ei haluaisi osallistua. Täytyy antaa lasten jatkossa enempi tehdä, opetella niitä ruokia mistä eniten pitävät, tekemään itse. Lähellähän apuni on.

Muutamat pääsivät yökylään, ja meille otettiin kaveria kans. Maalattiin akryyliväreillä,lapset pelaili majassa pelejä. Pojat olivat metsässä taskulamppupiilosta, metsässä missä oli armeijan juoksuhautoja. Jäähallissa käytiin luistelemassa pari kertaa. Pikkuinenkin pääsi jäälle. Toisella kerralla hän oli vähän arempi ja tuskaili, että minä haluan oppia miten luittimet toimii, ja en minä otaa liikuttaa jalkaa. Hyvin onnellinen oli seuraavat päivät ja muisti kertoa useaan kertaan muille, miten ikiomat luistimet hällä on ja hienot.

Lasten kanssa kaivettiin toppaa esille. Riemu syntyy pienistä, kun nähdään taas ne tutut, vielä päälle mahtuvat vaatteet. Pitihän sitä uloskin laittaa toppaa, vaikka vielä pärjää ilmankin. Isin syliin pikkuisen ikävä. Ja isompienkin. Raksalta isin tullessa pääsee" tyliin". Isin sylistä äidille, äidiltä isille ja taas äidille. Näin muistan pikkuisen alle vuoden ikäisenä alkavan nukkumaan, kiehnäten vuorotellen meitä liki. Monesti harmittelen kuinka monesta monituisesta tapahtumasta, lapsen hauskasta jutusta, eleestä, iloista mies jää pois ollessaan raksalla, tai töissä. Siinä on itselle iso rikkaus saada olla läsnä, kyllä hetkistä lasten kanssa niin paljon nautinkin.

Onneksi on sunnuntait kun raksalle, eikä töihin tarvi. Isi auttoi lapsia tekemään majaa huoneeseen, ja sinne sisälle kömpi lapset ja isi satuja lukemaan, tuu äiti säkin. Sunnuntaihin jäi lupaamani uimahallireissu. Lähdin illasta, ja uimahalli oli menossa parin minuutin päästä kiinni. Lohdutukseksi pussi karkkia ja pannukakku- ja pelihetki koko porukalla. Hyvä päätös syyslomalle. Ja uimaan kerittiin tänään.