On alkanut lastemme loma. Tulkoot hyviä ulkoilukelejä. Ei pahitteeksi huonotkaan kelit. Sitten lämmitellään sisällä, ei katsota kelloa, luetaan kirja, toinen ja kolmas. Ollaan ja välillä mennään. Kaks vanhinta lähtee leirille huomenna, juuri muuta ei ole vielä suunniteltu.

Olen ollut koukussa virkkuukoukkuun. Sain valmiiksi kolmannen maton. Siihen tytöt saivat vuorotellen sanoa väriraidan. Värikäs se on, mutta ei mitenkään säännöllinen ja hallittu. Kuten ei meidän elämämmekään, vaikka kuinka toivoisimme.

Liitutauluseinä yläkerrassa on mainio. Lapset ovat leikkineet koulua, esikoista ja kavereita myöten. Vuorotellen kukin opettaa. Tytöilläkin luovuus kehissä, kun ovat opettaneet englantia, ainetta mitä eivät edes osaa, paria sanaa lukuunotaamatta. Minä kerran virkkuuksineni en malttanut olla menemättä vähän lähemmäs kuuntelemaan lasten koululeikkiä. Virkkasin aukinaisen oven sivussa, mutta heilutellessani kerääni, se vieri lasten näkyville ja paljastuin...

 

Takan rätinää, lumitöitä, pulkkamatkoja, hiihtämistä, appelsiineja, vieraita, suklaavaahterasiirappipiirakkaa, laskiaispullia.

 

 

" Äiti onko kivaa kun mä nukun tun tättä" Kysyy pikkuinen nojautuessa syliin. Kannan nukkuvan sänkyyn. Kovin haikeana tunnen että onpas hän kasvanut ja painaa jo paljon. On kultaa mulla vieläkin enemmän.

Eskarilaista hakiessa ja viedessä aina iloiset hymyt. Hän niin innokkaana kaikkeen. Viimeisenä päivänä riemu-uutisen toi. Sain kultaa hiihtokisoissa. Itse luetteli aikaisemmin monta tyttöä, jotka ovat parempia ja hiihtävät paljon. Mutta tämäpä tyttö taisi voittaa innokkuudellaan.

 

Lauloin lapsia nukkumaan. Tyttö sanoi," äiti en oikein tiedä mihin asentoon menisin." Kysyin miksi et tiedä. "Kun on niin hyvä olo "

Nukkukaa pitkään hiihtolomalla!