Mahtavaa että lähdin, empimisien jälkeen. Ajattelin, että kun harvoin lähdetään niin kaksin mennään. Mutta tällainenkin reissu, ensimmäistä kertaa, oli mukava. Lapsista, pienimmäisestä oli haikea erota. Pienin kun on niin paljon sylissä, lähellä, niin kuka häntä nyt niin paljon paijaa.

Luonto oli kaunis, valkoinen ja hiljainen.  Harmikseni liian kylmä mennäkseni hiihtämään. Puut kantoivat paksun lumen painon ja koko maisema näyttikin satumaalta, jossa puut esittivät valkoisia jättiläishahmoja.

Alempi kuva on mökkimme parvekkeelta. Reissussa oli hyvää syömistä, savusaunaa, upea kokemus pakkasessa ja lumisten kinoksien keskellä kuumassa altaassa ja hierontaporekylvyssä. Kaikista paras anti kuitenkin oli ihmiset siellä ja yhdessäolo, vaikka vain muutaman olin ennestään tavannut.

 

Matka ei ihan kommelluksitta. Myöhästyimme koneesta, emme voineet uskoa todeksi. Maksoimme "kiltisti"  seuraavan mahdollisen edullisen lennon ja sitä odotellessa sitten. Nyt meillä onkin yhdet "ylimääräiset" lentoliput .

Kylläpäs kotona onkin ihana olla. Pienimmän mielestä olimme liian kauan reissussa. Kysyin että milloin meidän olisi pitänyt tulla? "Ihan kohta" vasta pikku Aarre.